Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Hiljaiseloa

Kuva
Kuten huomata saattaa, blogi ja insta elävät täyttä hiljaiseloa. Aikaa ei yksinkertaisesti ole, mutta minulta motia ainankin löytyy! Tällä hetkellä ompelen useaa hevosta kerrallaan, tosin etanavauhtia.

Tänne on jäänyt kirjoittamatta ummet ja lammet, mm. toinen Tallinnanmatka, BonBon Jump 2016, NeMy:t ja monet hevoskuvailut, mitkä on pitänyt julkaista. Toisaalta, ei minulla oikeastaan ole edes kuvia itsestäni kisoista... Vuosi on mennyt todella nopeasti. Kohta on jo joulu!

 Laittelen alle vähän kuvia vuoden ajalta, toivottavsti niistä on nyt edes vähän iloa.
Alkuun pari kuvaa Tallinnasta. Taas tuli tehtyä jättiostokset! Käytiin myös Tallinnan eläintarhassa katsomassa eläimiä. Toiset kuvat ovat kesältä kun kuvailin heppoja huvikseen. Otin myös yhteiskuvan kaikista voittamistani palkinnoista. 
Pari pikaräpsäisyä NeMyistä. Alicekin oli mukana, mutta kuviin ei päässyt kuin harjaltaan. Kisoissa niin tasokasta porukkaa, että en pärjännyt kovin hyvin. Olen silti ylpeä ja tein parhaani. Olin …

Viimevuoden tilarit ja myyntihevoset

Kuva
Viimevuonna, eli 2015, Soile ja Ester tekivät molemmat ensimmäiset tilarinsa ja myyntiheppansa! Sen kunniaksi päätimme julkaista nyt kuvia niistä tänne bloginkin puolelle, etteivät jää vain kameran muistia täyttämään ja omaksi iloksi.














Lisäksi Ester teki tilauksesta yhden vuonohevosen, josta ei valitettavasti ole kuvaa. ---------------------------------------------------------------------------------------------------




Soile teki myös tämän lisäksi kolme myyntihevosta Lappeenrannan joulutorille. Niistä kuvaa löytyy Instagramin puolelta. -Soile ja Ester

Lavikantilan kisat 6.3.2016

Kuva
Nyt olisi minun (Esterin) vuoden kisakausi avattu, nimittäin minulla oli Lavikantilan maneesikisat 6.3. Kyydissämme tulivat myös kht Pilvipeitteen Elzu, kht rivendelin Susse ja kht Solitaren Emma. Kisapaikalle saavuimme pari minuuttia myöhässä edessä madelleen auton takia.

 Ensimmäinen luokka oli 20cm tyyli. Siihen osallistuin Panilla, jolla oli myös ensimmäiset kisat. Rata meni hyvin ja Pan oli yllättävän rauhallinen. Oon ylpee pienestä! Yhtään pudotusta ei tullut ja muutenkin meni hyvin, mutta oma kunto vaan petti heti radan puolessavälissä. Kuinkas ollakaan, voittohan sieltä tuli!

 Kaikissa luokissa oli sama 10 hypyn rata. Seuraavaankin luokkaan, joka oli 40cm tyyli, osallistuin myös Panilla. Radan alusta asti sain pysytellä säälittävien yksittäisten pikkupukkien kyydissä, kun ei poika olisi halunnut melkein heti edellisen radan jälkeen toista rataa mennä. Tästä huolimatta puhdas rata ja ensimmäinen ruusuke tuli, ihme kyllä.


 Kolmantena luokkana oli 60cm aika. Siihen osallistuin …

Tallinnan ostosten- ja kauppojen esittely

Kuva
Tosiaan, siis minä (Ester) olin Tallinnassa reissaamassa 28.2.-1.3. ja haluaisin nyt esitellä ostoksiani ja vähän tarkemmin kertoa kaupoista teille esittelyä.


Kangadzungel XXL
Liikkeet:-Tartu maantee 35 (tehtaanmyymälä ja yläkerrassa outlet)auki Ma-Pe klo 9.00-19.00 ja La-Su klo 9.00-17.00
-Gonsiori 2-Pärnu maantee 558A auki Ma-Pe klo 10.00-20.00 ja La-Su klo 10.00-18.00
-Mustamäe tee 12 auki Ma-Pe klo 9.00-19.00 ja La-Su klo 9.00-18.00


Tuotteet:Kangadzungel XXL on kyllä ehdottomasti kallein näistä postauksen kaupoista, mutta silti halvempi kuin suomessa. Enimmikseen myynnissä on kankaita, erilaisia ja materiaalisia nauhoja, helmitavaroita, nappeja, naamiaispukuja ja lankoja aika vähän. Itse kävin tutustumassa vain tuohon tehtaanmyymälään ja outlettiin, joissa onneksi oli varattu vanhemmille ja pikkulapsille sohvia ja leikkipaikka. 
Outlet taas on, miten sen nyt sanoisi, täynnä kaikkea varaston pohjalle jäänyttä ja pilaantunutta. Kyllä hyviäkin tuotteita oli, ei siinä mitään, mutta suurin o…