50 faktaa Soilesterista (ja vähän sen vierestä)!

Noniin, verta itkien tämä postaus saatiin valmiiksi! Eli siis uhrauduin kirjoittelemaan 50 faktaa meistä ja tallista.

1. Tallin nimi on Esterin keksimä.
2. Tallimme kuuluu Etelä-Karjalan KeppihevosRatsastajiin.
3. Tutustuimme Esterin kanssa minun ollessa 11 vuotta ja Esterin 10 koulun käsityökerhossa. Vinkvink Ester; Hullu Tohtori ;D
4. Esterillä oli silloin keppihevosia ja hän innostutti minutkin.
5. Esterin silloinen talli oli nimeltään Hevostaivas.
6. Ja miun tallista tuli Syystuuli.
7. Syystuulen kohtalo oli nimensä veroinen; rakensimme sen metsään, syksy ja tuleva talvi eivät kohdelleet puuta, jonka alle olimme tallin rakentaneet, kovin hyvin [kisoissa olleet ovat saattaneet nähdä tallin jäännökset (ja myös mahdollisesti hypänneet niiden yli)...].
8. Syystuulen lopun jälkeen keppiksiin tuli kummallakin tauko.
9. Innostus palaili kesällä 2013.
10. Soilesterin ensimmäinen hevonen; Modde, valmistui seuraavana syksynä.

11. Modde ja Fosse ovat tehty samasta peitosta :D Ei, en tarkoita, että hevoset olisivat tehty käyttäen kankaan eri puolia. Oli muuten maailman kamalin päiväpeitto...
12. Talli on pitänyt kahdet kisat - ja lisää on tulossa!
13. Miun hevoseni painottuvat lähes poikkeuksetta esteisiin, Esterin taas kouluun.
14. Tilausruusukkeet tulevat kehiin piakoin!
15. Suomen keppihevosfoorumilta meidät voi bongata nimimerkillä Soilester.
16. Instagramista taas khtsoilester_ .
17. Esterin este-ennätys on hevosen kanssa ja ilman 95 cm.
18. Soilen 105 cm.
19. Tallin hevosista isoin on Fosse.
20. Mie kisaan pääasiassa Fossella ja Pötriksellä esteitä.

21. Pienin hevosista on Sunny.
22. Ester kisaa Chillalla ja Fossella koulua ja Sirillä esteitä.
23. Ester omistaa siis sekä tallin pienimmän, että isoimman hevosen.
24. Olemme molemmat kouluttautuneet SKY:n valmentajavalmennuksessa; Ester koulupuolelle valmentajaksi ja tuomariksi, mie esteille.
25. Hevosemme asustavat tällä hetkellä huoneissamme.
26. Tallilta maailmalle on lähtenyt päälle 50 ruusuketta.
27. Seuraavan kauden kisojen suunnittelut ovat jo hyvällä mallilla...
28. Kisat kulkevat lyhenteellä Setec. Jokainen päätelköön, mistä tämä nimi tulee...
29. Pyrimme pitämään ensi kesänä useammat kisat.
30. Tällä hetkellä tallimme hallitseva rotu on shettis... Asiaan on melko todennäköisesti tulossa muutos ;D Toisaalta sääli, Pienet PippuriPonit vastaavat menosta ja meiningistä!

31. Blogi tuli kehiin elokuun alussa, Instagram kesäkuun lopussa.
32. Tallissa majailee tällä hetkellä yhdeksän hevosta...
33. Joista kaksi on shettiksiä, yksi welsh-shettis risteytys, yksi dalesinponi, vuonis, haflinger, angloarabi, trakehner ja hannover.
34. Omistan Fossesta tätä nykyä yhden kolmannesosan!
35. Maksuna toimii täysihoito ja varustesetti Fosselle.
36. Lähes kaikki kuvamme ovat Esterin ottamia kamerallaan, minun kamerani sökähtäessä...
37. Talven varalle suunnitelmissa on reittien aukikestämisen mukaan vaelluksia ja tallikisat.
38. Olen tehnyt elämäni aikana vasta 16 keppihepo-otusta.
39. Esterillä vastaava luku on suurempi.
40. Omista hevosistani Pötris on voittanut eniten ruusukkeita saaliillaan 4!

41. Ruusukkeita olen hepoisten kanssa voittanut yhteensä 7.
42. Emme todennäköisesti tee tallille erillisiä kotisivuja vaan ahdamme kaiken tänne.
43. Tallin estekalustoon kuuluu noin 15 paria tolppia ja suhteellisen saman verran puomeja.
44. Kuvia lisäämme postauksiin jälkikäteen taistelun Soile&Ester vastaan kamera&tietokone jälkeen.
45. Tallin nuorin hevonen on Siri ja vanhin Sunny.
46. Aatua ja Sunnya voisi sanoa tallin ensimmäisiksi hevosiksi. Teimme ne vuonna 2011 ja uusimme vuonna 2015.
47. Blogin nimeksi meinasi tulla Kepparilla tallin nimen puuttuessa. Olenpa iloinen, että sen keksimme ennen blogin pystyyn pistämistä! Ei tuokaan kuitenkaan huono ole mielestäni.
48. Olemme käyneet yksissä kisoissa tallin ulkopuolella.
49. Tallissamme on yksi kirjava hevonen.
50. Tämä harrastus on todella rakas.

Kuinka vaikeaa tosiasioiden kirjoittaminen voi olla! Huh! Kertookohan tämä ihmisten tavasta puhua vähän totuuden vierestä... Tämän tuloksen mukaan syyllistyn siihen itsekkin ilmeisesti aikas pahasti ;D En tietenkään tunnusta mitään!

-Soile

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tallinnan ostosten- ja kauppojen esittely

Vanhat hevoset

Soilesterin Syyskisat 2015