Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2015.

Hirnahdus teille!

Kuva
Uusi keppihevosblogi on saapunut keskuuteenne! Talli pyörähti käyntiin 2010, URL-puoli nyt. Blogia pitää kaksi lappeenrantalaistyttöä, Ester ja Soile. Ensimmäisen keppihevosen Ester teki 2008 mummonsa kanssa vanhasta sukasta ja Soile taas sai hevosensa 2005 paketoituna lumilapion kanssa. Saatte arvata, kumpi oli mieluisempi joululahja!


Yhteinen keppihevosharrastus alkoi 2011 Esterin pienestä punaisesta leikkimökistä. Joka on täynnä hämähäkkejä. Taukoja oli _paljon_, mutta 2014 harrastus lähti nousukierteeseen. Tajusimme, että muitakin keppihevosharrastajia on olemassa ja myös sen, että keppareilla pystyy muuhunkin kuin leikkimään. Kisat, tekijät ja rodut olivat meille jotain uutta ja ihmeellistä. Keppari voi olla muunkin rotuinen kuin shettis! Aloimme miettiä uutta ja tavoitteellista alkua harrastuksen parissa. Ja tässä sitä nyt ollaan...
Kesä 2015 meni nopeasti. Liian nopeasti. Jotain saatiin silti aikaan. Pidimme ensimmäiset kisamme, osallistuimme kepparimiittiin ja valmentauduimme